Tällä kertaa yhteistyössä Muuramen Nuorisoseurojen kanssa toteutettu näytelmätyöpajan teos Talo, joka näki kaiken saa ensi-iltansa 27.11. klo 19.00. Muut esitykset ovat 29.11., 1.12., 4.12., 8.12., 10.12., 13.12., 15.12., 17.12. ja 18.12. Kaikki esitykset alkavat klo 19. Esityspaikkana toimii Nuorisoseurantalo Tasankola osoitteessa Mikkolantie 6, 40950 Muurame.
Talo, joka näki kaiken –kokonaisuuden neljä pienoisnäytelmää sijoittuvat nimensä mukaisesti yhteen taloon. Pienoisnäytelmät kertovat talon asukkaista eri aikakausina 1800-luvulta nykyaikaan. Matkan varrelle mahtuu niin vanhan ajan tanssiaisia kuin turvakodin arkea ja klubbailua. Hahmot ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää inhimillinen lämpö. Näytelmäpaja-konseptiin kuuluu, että osallistuvat nuoret tekevät kaiken alusta asti itse ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta näyttelemiseen. Nuorten apuna ovat toimineet ohjaajat Pihla Kallberg ja Anton Linja.
Levitä sanaa ja saavu itsekin ihailemaan nuorten osaamista! Lippujen myynti/varaukset aukeavat myöhemmin Kulissin nettisivuilla.
