
”Lauletaan kerran tarinaa Tampereen keväästä kumollaan. Päivät nää kyllä muistetaan.”
Kevät, jonka jälkeen mikään ei ollut enää entisensä, oli myös kevät, jolloin Tampereella rakastuttiin, elettiin kuin viimeistä päivää valtavalla vimmalla, kasvettiin ja haaveiltiin paremmasta huomisesta ja tasa-arvosta.
Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry:n Tytöt 1918-musikaali saapuu Laajavuoreen heinäkuussa 2025 vallankumouksellisin ottein!
Lempi, Rauha, Sigrid ja Martta ovat Tampereen ”halpoja likkoja”, tehtaan tyttöjä. Vallankumouksen saapuessa kaupunkiin tytöt tarttuvat aseisiin, vetävät jalkaansa housut ja luottavat maailman muutokseen. Musikaalin valtava hahmokirjo taluttaa lavalle toinen toistaan samaistuttavampia, inhimillisiä kohtaloita, joiden tarinoita pääsemme seuraamaan vauhdikkaiden tanssinumeroiden keskellä.
Tytöt 1918 kertoo Tampereen punaisten naiskaartin tyttöjen kohtalokasta tarinaa asettumatta kuitenkaan kummallekaan puolelle. Tytöt 1918 on toive kestävästä rauhasta ja tasa-arvosta.
”Vihollisen voi yllättää nainen. Naisen voima ja se, että housut on ase.”
Tytöt 1918-musikaali perustuu Anneli Kannon Veriruusut-kirjaan, jonka on musikaaliksi sovittanut Sirkku Peltola. Elämänvimmaa soivan musiikin on säveltänyt suomalaisen musikaalikentän mestari Eeva Kontu ja sähäkät sanat on runoillut Heikki Salo.
Kulissin version ohjaa Eeva-Riikka Oja apunaan Anna Leino. Musiikin soinnista vastaavat kaupunginteatteriltakin tutut Helmi Jonasson kapellimestarina ja Siina Mäkikoivu lauluvalmentajana. Koreografioista ja tanssin ohjauksesta huolehtii Anne Joutsimäki.
Tytöt 1918 on musikaali, joka herättelee yleisössä niin naurun pulpahtelua kuin kyyneliäkuin. Tämä kesäteatteriesitys tarjoaa kaiken koomisista riennoista huikeisiin musiikkinumeroihin sekä tarkasti tehtyyn draamaan. Musiikkeihin voit halutessasi tutustua jo suoratoistopalveluissa Tampereen Työväenteatterin kantaesitysalbumilta ”Tytöt 1918”.
Älä jätä kokematta tätä kevättä ja hanki lippusi jo nyt. Tampereen kevät käynnistyy elämänmakuisena ja muutosta raikuvana 18.7.2025 Jyväskylässä.
”Vissiin tarvitaan aika monta itkua.
Vissiin tarvitaan aika monta naurua, ennen kuin tulee voitto.
Ennen kuin tulee ilo.”
Näytelmätekstin tekijänoikeuksia valvoo Sunklo ja musiikin oikeuksia MD Company.
Grafiikat: Matleena Takkinen