Miksi ihminen tekee taidetta? Mitä taide on? Osaavatko kaikki tehdä taidetta? Miksi taide on tärkeää?
L’art pour l’art. Taidetta, taiteen vuoksi.
Kulissin nuorten käsikirjoittamassa mininäytelmäkokonaisuudessa tutkitaan ajatonta teemaa. Neljä näytelmää kertovat tarinoita taiteen löytämisestä ja tekemisestä eri aikakausina. Klara rakastuu salaa maalaamiseen, Aukusti muuttuu tanssiessaan kuin toiseksi ihmiseksi, Sirkka löytää itsestään laulajan ja Elsa taistelee tietään teatteriin. Esteenä taiteen tekemiselle ovat perinteet, asenteet, taidemaailma ja toisinaan jopa oma itse. Ajasta, paikasta ja olosuhteista huolimatta päähenkilöitä yhdistää palava halu itsensä toteuttamiseen ja vapauteen sekä samanmielisten ihmisten kohtaamiseen.
Kulissin Näytelmäpajassa nuoret toteuttavat itse mininäytelmiä ideasta käsikirjoitukseen ja harjoitusten suunnittelusta ensi-iltaan. Marras-joulukuussa 2022 neljästä mininäytelmästä koostuva teos esitetään Nuorten taidetyöpajan teatteritilassa osoitteessa Matarankatu 6.
Näytelmäpajan ohjaaja: Anna Leino
Työryhmä: Pinja-Maria Eerikäinen, Eetu Eskola, Julia Hautaniemi, Neena Hyttinen, Mariama Jatta, Martta Joutsi, Krista Keränen, Roosa Kaari, Pihla Kallberg, Emma Kanninen, Milja Karjalainen, Rebekka Laihonen, Rosalia Leppänen, Anton Linja, Suvi Mäkikunnas, Eelis Penttinen, Siiri Pietarinen, Hertta Puupponen, Matilda Pätilä, Nella Salo, Mikael Salonen, Iiris Suortamo
Lavastus- ja puvustusapukädet: Anna Leino, Markus Leino
Ääni- ja valotekniikan mentorointi ja rakentaminen: Sara Loppi, Riku Montonen
Musiikki: Riku Montonen, Venla Ruodemäki ja työryhmä
Graafiset: Ilona Rakkola
Produktiovastaava: Netta Möller
Tuotanto: Kulissi 2022
Ensi-ilta perjantaina 25.11. kello 19:00
Muut esitykset:
su 27.11. klo 19:00
ti 29.11. klo 19:00
pe 9.12. klo 19:00
su 11.12. klo 19:00
ti 13.12. klo 19:00
to 15.12. klo 19:00
pe 16.12. klo 19:00
Lippujen hinnat: 12€ / 8€ (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät) / 6€ (väh. 6 hlö ryhmä)
Kokonaisuuden kesto on noin 1 h.
Huomioitavaa:
Taidetyöpajan tilassa ulkokengät jätetään esityksen ajaksi ulko-oven luona olevaan kenkähyllyyn.
Nuorten toiminta on tänä syksynä osa Kulissi goes kampus-hanketta! Kulissi goes kampus on solidaarisuushanke, joka on osa Euroopan solidaarisuusjoukkojen toimintaa. Lisätietoa Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmasta: www.oph.fi/euroopan-solidaarisuusjoukot
Valokuvia esityksestä
Valokuvat: Roki Björnholm