Kesällä 2022 Kulissi tuo Pariisin Jyväskylään, kun Amélien musikaaliversio saa ensi-iltansa Laajavuoressa. Musikaali perustuu vuonna 2001 ensi-iltansa saaneeseen samannimiseen elokuvaan.
Amélie Poulain on nuori pariisilainen tarjoilijatar, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassaan, missä kaikki pienet asiat ovat ihmeellisiä. Hän omistaa elämänsä muiden auttamiselle ja muiden onnelliseksi tekemiselle, unohtaen kuitenkin, että on tärkeää myös elää itse ja olla onnellinen. Sen sijaan hänellä on pieniä nautintoja, kuten käden työntäminen syvälle viljasäkkiin, crème brûléen kuoren rikkominen lusikalla ja leipien heittely kanaaliin.
Eräänä päivänä mieheltä nimeltä Nino Quincampoix putoaa valokuva-albumi, jonka Amélie ottaa talteen. Nino on samalla tavoin haaveissa elävä kuin Amélie. Uskaltaako Amélie puhua Ninolle ja palauttaa albumin?
Lähde mukaan seikkailulle romanttiseen Pariisiin Montmarten kaduille. Tapaa matkusteleva puutarhatonttu, Des Deux Moulins-kahvilan tytöt, kultakala, hyppäämällä itsemurhautuva belgialainen turisti, Amélien isä sekä itse ihastuttava Amélie.
Musikaalin ohjaa Erika Hast, koreografina toimii Anne Joutsimäki ja musiikin sovituksesta sekä ohjauksesta puolestaan vastaa Nina Salonen apunaan Kaisa Halmemies.
Esityksen tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.
Ikäsuositus seitsemästä vuodesta ylöspäin.
Esityksessä isossa osassa rooleja on tuplamiehitys. Amélien näyttelijänä vuorottelevat Laura Huttunen ja Tanja Oittinen. Heidän näytöksensä näet alta.
Ensi-ilta perjantaina 8.7. (TO)
Muut esitykset:
su 10.7. (LH)
to 14.7. (TO)
pe 15.7. (LH)
su 17.7. (TO)
ti 19.7. (LH)
ke 20.7. (TO)
pe 22.7. (LH)
su 24.7. (TO)
ti 26.7. (LH) – Esitys on osa Kulissi ry:n 40-vuotisjuhlaa!
ke 27.7. (LH)
pe 29.7. (TO)
su 31.7. (LH)
ti 2.8. (TO) – Lisänäytös!
ti 9.8. (TO)
ke 10.8. (TO)
pe 12.8. (LH)
su 14.8. (TO)
ti 16.8. (LH)
ke 17.8. (TO)
pe 19.8. (LH)
Esitykset klo 19, paitsi sunnuntaisin klo 17. Esityksen kesto väliaikoineen on noin kaksi ja puoli tuntia.
Esityspaikka on Laajavuoren kesäteatteri: Laajavuorentie 15, 40740 Jyväskylä. Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen esityksen alkua.
Liput:
- peruslippu – 22 €
- alennuslippu (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja varushenkilöt) – 18 €
- ryhmälippu (vähintään 10 henkilöä) – 16 €
- lastenlippu (alle 12-vuotiaat) – 12 €
- ”Onnea 40-vuotias Kulissi!”-kannatuslippu – 30 €
Varaathan mahdollisen inva-paikan puhelimitse (p. 044 550 5353). Avustaja tulee esitykseen maksutta.
Valokuvia esityksestä
















